1.2.2013

Merikarvia 26.1.2013

Pakollinen paussi tuorilan seolla

Päätimme perjataina Misin ja Henkan kanssa että lähtisimme lauantaina käymään merellä pilkillä. Tavoite oli oli lähteä kohti merikarviaa jo 7 aikaan aamulla jotta oltaisiin hyvissä ajoissa perillä. Vähän kyllä epäilytti tuo kalakavereiden aamu-unisuuden tuntien mutta epäilyksistä huolimaatta mersun nokka kääntyi kohti merikarviaa noin 7.15. Ei paha.

Rannassa olimme noin puoli 9 aikoihin josta jatkoimme autolla pilkkipaikoille johon muuten olisi ollut noin 3 kilometrin kävelymatka. Vähän kyllä jännitti mutta kyllä se jää hyvin kesti. Pilkkihaalareita pukiessamme totesimme merellä käyvän melko navakan tuulen, joka tosin oli kyllä jo tiedossakin. Säätiedotus oli luvannut noin 6-7 m/s lounaistuulta mutta pakkasta vain noin -2 astetta.



Ensimmäinen pannukarkea, 325g


Muutaman reiän jälkeen ei ollut tullut mitään sen kummempia, pieniä ahvenia ja muutama kiiski ja päätimme vaihtaa hieman paikkaa. Syönti oli pystypilkkiin heti melko hyvää, koko tosin aika pientä ja päätin laittaa veteen eilen ostamani Lucky John tasurin. Noin parin minuutin uittamisen jälkeen tärähti ja tunsin kalan olevan vähän isompi kuin aiemmat. Vähä reilu 300 grammainen sieltä nousikin. Äkkiä pilkki veteen ja uutta yrittämään mutta tuo tuntui jääneen ainoaksi tärpiksi. Noin puolen tunnin tauon jälkeen tuli taas yksi, tosin noin 200 grammanen. Muutaman pienen ahvenen jälkeen päätimme lähteä makkaranpaisto hommiin kun vatsaa jo alkoi kurnimaan ja vähän kylmäkin alkoi jo olemaan.

Makkaranpaisto ryhmää...

 Kun löylylenkit oli syöty ja sinapit pyyhitty suupielistä lähdimme takaisin reikien ääreen. Vähän eri paikkaan kun aikasemmin. Syönti alko heti mutta koko oli edelleen aika pientä. Tasurilla sain taas muutaman paremman kokoisen, noin 200 grammaisen. Muut eivät olleen saaneet oikeen mitään mainittavaa ja alkoivat jo luovuttamaan joten lähdimme jäältä noin 2-3 maissa tuorilan seon ja siikaisten salen kautta kohti kankaanpäätä...

Aika:        n. 8.30-14.30
Saalis:      5-6 pannukarkeaa
Sää:         -2 astetta, 6-7 m/s lounaistuulta
Ottipeli:   Sininen Lucky John tasuri

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä! Pitää itte päästä kans Merikarvialle ahvenelle mahdollisimman pian. Ens viikonloppu on pyhitetty täysin madepilkille. Mukaan vaan kaikki kynnelle kykenevät.

    VastaaPoista
  3. Mollaa nykki tää ja heikohkoo o.

    VastaaPoista