20.10.2014

Jigireissua Merikarvialle

18.10.2014

Noonni. Eka teksti tälle vuodelle, itteltä ja muiltakin. Itteasias eka reissu kalaan itteltä tänä vuonna ja parahin aikaan eli jigihommia ja affenta.

Suunnaksi piti ottaa jokisuu Merikarvialta, koska sieltä on saatu affenta hyvin kuulemma, joten piti se käydä tarkastamassa, kun sain veneellisen kaverin (Tuomaksen) lähtemään mukaan. Hänen mukana tuli eräs Markus, joka näytti jigihommien mallia sitten meille.

Normaalista ei-poiketen lähtö myöhästy ja päästiin n. 07.00 (06.35 alk.per.) lähtemään Kankaanpäästä kohti Merikarviaa. Reissusta poiketen kaffihomma meni heti puihin, ku Tuorilan seionmpaari oli kiinni aamusta. Onneks oli termarit täynnä, mutta pelikoneelle ei päästy aamusta.

Noin klo 09.00 oltiinkin sitten Merikarvian matonpesupaikan lähettyvillä olevalla laskupaikalla laskemassa venettä ja lähdössä ottipaikoille. Sinnepäin mentiin suht rauhassa kun 0 hajua kivistä ja reitistä. Onneks oli plotteri piirtämäs reittiä ni sai takastulles tulla urku auki.

Siinä varttin yli - puol kymppi välissä tultiin Merimaanlahdelle katteleen mestoja, tuttuja kun ennestään olivat Jamon ja PHDRIN kas affenhommista kesällä. Paikka oli todella hyvä ainakin näin syksystä. Matalaa ja kalat helposti löydettävissä. Muitakin oli, nimenomaan Merimaanlahdella. Käytiin pikipäin jokisuulla mutta siä ketään ollu. Stana, meni tunnin verran hyvää jigiaikaa siihenkin hommaan. En palijoo valehtele, jos san että on kumma, jos ei joka heitolla käyny raitapaita jikimpääs. Meinaan se syänti, se oli 110 - ellei 120. Tosin pientä oli, mutta onneks oli karkeetaki seas.

Takaspäin lähdettiin siinä viiden nurkilla, kun oli pakko, perattavaa oli melkeen 60L igloo täynnä affenta ja pimeeki oli tulos. Äärimmäinen reissu, suosittelen. Otan ite uusiks viä täs parin viikon aikana, jos suinki vain kerkeen.

Lopuks viä muutama havainto ja havainnollistava kuva.

Kalastusaika: n. 6h 09.30-14 ja 15.30-17.00
Saalis: n. 30kg-40kg ahventa
Sää: Täydellinen, 0 - +5 astetta, 3-5m/s etelätuulta, vähä räntää/vettä räpsi välissä kuuroittain
Hankittavaa: Igloo, uus jigivapa
Kalustotappio: muutaman kymmentä jigitoukkaa


kotioppäi
kotioppäi


kasa raitapaitoja


- Misi

1 kommentti:

  1. Jos ihmettelette mitä tua sininen on niin maitopurkin paffeja, kun Markus oli jäädyttäny vettä maitopurkkiin ni se toimi ääryyden kylmäkallena. Ja tota verta on affenissa ku ehdittiin vähä verestellä niitä sielä paikanpäällä ruokailun(oman) yhteydes.

    VastaaPoista